Pajuporo I
Poro syntyi Petsamossa, merenrannalla. Hän oli onnellinen, ja tykkäsi juosta kallion reunalla. Myöhemmin poron syntymän jälkeen emo jätti laumansa, ja lähti. Pieni poronvasa oli surullinen, vaikka ei tajunnut vielä oikein kunnolla, mitä se tarkoittaa, kun joku jättää ja lähtee. Myöhemmin porolle selvisi, ettei emo tulisi koskaan enään takaisin.
Isompana hänet otettiin apuporoksi, ja hän veti rekeä pitkät päivät jääpaloja kantaen ympäri lappia, ja se oli hänestä mukavaa, kun sai nähdä lapin kauniita tuntureita ja luontoa. Yhtenä päivänä hän näki kauniita, ja värikkäitä revontulia. Poro päätti selvittää, mihin revontulet päättyvät, ja kuinka pitkälle ne menevät. Hänen vaistonsa sanoivat, että hänen paikkansa on jossain muualla. Laumanjohtaja ei ensin antanut poron lähteä, mutta kun poro kysyi, ja kysyi, ja kysyi, niin hän pääsi lähtemään. Revontulet johdattivat poron pitkälle, kunnes ne päättyivät Hirvaan kohdalla. Hirvas oli hänelle kuin taivas, kaikki ovat ystävällisiä ja kivoja ihmisiä. Hän päätti ryhtyä Hirvaan nähtävyydeksi. Hän on loistava nähtävyys Hirvaalla.
Näin annoimme pajuporon nimeksi Filpa. Filpa on saamelainen nimi ja se on helppo lausua.