Sirkka Liisa Peteri
Lapin luonto-opisto
Luonnonvara- ja ympäristöala
11021J 15.12.2004

EKOSYSTEEMIN RAKENTEEN MUUTTUMINEN KEMIJOEN HIRVASOJALLA

Alueen lähtötasokuvaus

Hirvasoja alkaa isoilta soilta ja laskee Kemijokeen. Ojan suisto laajenee mutkikkaaksi muodostelmaksi lahtineen. Ojan suulla oleva suuri niemi on nykyisin tehty saareksi. Niemen kapealle kohdalle on kaivettu kanava.

Havaintojen kohteena ovat itse joen suisto, rantapellot, viljellyt sarat ja metsän reunat. Pohjoisrinteen ja sarkojen kokonaispinta-ala on n. 5 ha. Rantapellot ovat Valajaskosken rakentamisen jälkeen jääneet veden alle ja veden pinnan nousu on muovannut ylemmistä alueista tulvaniittyjä.

Hirvasojan historiaa

1940-luvulla ja sitä ennen karjaa, lähinnä lihakarjaa ja myös lehmiä laidunnettiin alaniityillä ja saaressa. Lisäksi luonnonniityiltä korjattiin talviheinää. Ylemmät sarat olivat lähinnä heinän viljelyssä 5- tai 6- vuotisen viljelykierron mukaan. Eräillä lohkoilla oli ja on myös perunaa. Sarkojen reunoilta ja lähimetsistä tehtiin kerppuja ja avo-ojien reunat niitettiin kerran kesässä. Rantaniityn hoito ja kahden saran viljely päättyivät 1970-luvun alussa.

Alueet kulotettiin keväisin ja heinät korjattiin luonnonniityksi muodostuneilta yläsaroilta. Sarkoja laidunnettiin vuohilla.

Samalla aikavälillä on metsänreuna entisen pientilan ympärillä vesakkoitunut. Alueen vesitalous, lähinnä pintavesien luontainen virtaama on estynyt. Sarkojen päihin on muodostumassa kosteaa niittysuota, jossa harvakseltaan on vielä kulleroita ja runsaasti erilaisia saroja.

Alueen eläinkanta on myös vuosien varrella köyhtynyt. Paikkaa voidaan nimittää laiduntamisen kautta syntyneeksi perinteiseksi kulttuuriluonnoksi. Asuinpaikat on valittu maaston viljavuuden mukaan.

Hirvasojan maisemallinen merkitys

Niittyjä tällä alueella voi kasvupaikan mukaan olla kolmenlaisia: nurminiityt, tulvaniityt ja suoniityt. Jokaisessa on oma ekosysteeminsä ja eliöyhteisönsä. Laiduntaminen köyhdytti kasvilajistoa. Toisaalta tietyt lajit hyötyivät laiduntamisesta samoin kuin kulotuksestakin. Paljas maanpinta mahdollisti siemenien itämisen ja populaation säilymisen eliöyhteisössä. Voitaneen sanoa, että näin syntyi pienialaisia viljelyn ja karjanhoidon luomia biotooppeja, jotka varmentavat biologisen monimuotoisuuden ja joilla on kulttuurinen merkitys.

Lähiseudun asukkaita haastattelemalla voidaan saada selville, mitä eri saroilla on viljelty, mitä koristekasveja on alueen pihapiireissä kasvanut ja mitkä olivat vanhan kulttuurin seuralaiskasvit. Näitä ns. kulttuurijäänteitä on jo selvitetty ja palautettu mahdollisuuksien mukaan takaisin alueelle.

Toisaalta kasvillisuuteen liittyvän perinteisen viljelykierron löytäminen ja hyödyntäminen on osa alueen maisemansuojelua. Tällainen luonnonniitty sinänsä on maisematyyppi, joka tulisi säilyttää. Lisäksi Hirvasojan ympäristössä pelto- ja niittymaisema sulautuvat toisiinsa.

Alueen fysikaalista ja kemiallista ympäristöä

Alue on avo-ojitettu ja laskuvedet alueen yläosista pakotetaan luonnonvastaisesti kulkemaan erilaisia sarkaojia pitkin kauas Kemijoen alavirtaan. Metsänpuoleiset vedet laskevat kahden harjanteen väliselle suoniitylle ja sieltä leveää valtaojaa pitkin suoraan Kemijokeen.

Viljelysarkojen halki ja pitkin keskisarkaa on tehty viljelystie, jota käyttää myös sarkojen päässä asuva kesämökkiläinen. Toimenpide katkaisi maiseman ja vauhditti pajupensaston ja koivikon kasvua tien vierillä.

Veden virtaus vaihtelee Hirvasojan suistossa suhteessa Kemijoen pinnan nousuun ja laskuun. Metsäojien kaivu valtion maille on tuonut lietettä alueelle. Suistoalue on rehevöitynyt.

Lahden pohjukka on ennen ollut hiekkaa. Nyt se on mutaa. Lähinnä jokea olevan lahden pohjalla on tiettävästi lähde. Kovina pakkastalvina lahti jäätyy pohjaa myöten, mutta keskellä on jatkuvasti sula silmäke.

Ympäristön muuttuminen on vaikuttanut kalakantaan. Viimeinen lohi saatii vuonna 1948. Heti voimalaitoksen rakentamisen jälkeen lisääntyivät särki ja ahven. Siikojen määrä säilyi entisellään noin kymmenen vuoden ajan. Hauki taas ei muutoksista näy välittäneen. Viime vuosina on alueelta kuitenkin saatu kirjolohta.

Ympäristömuutokset

Ympäristömuutokset liittyvät maisemaekologiaan. Alueen kyntö ja sen jälkeinen hoitamattomuus ovat lisänneet juolavehnää, jauhosavikkaa, pelto-ohdaketta sekä pajukasvustoja. Niittämättä jättäminen ja laiduntamattomuus ovat lisäksi rehevöittäneet sarkoja.

Eläimistö

Eläimistöstä kuovit ja kiurut ovat vähentyneet. Kettuja ei myöskään ole enää yhtä runsaasti kuin 1970-luvun lopulla. Jänikset taas ovat lisääntyneet. Ne näyttävät nauttivan pitkästä heinästä ja vesakoista. Sama havainto on hirvien suhteen. Makuupaikkoja on sarkojen metsänpuoleisissa päissä. Poroja taas on samanlaiset määrät vuodesta toiseen eli noin viisi kevättalvisin.

Kynnön jälkeen kasvillisuus köyhtyi, mutta erilaiset lintuparvet muuttojen yhteydessä vierailevat vielä alueella. Metsän reunoilla viihtyvät kanalinnut. Alue on seudun asukkaiden mieluisa ulkoilu- ja metsästysreitti.

Kasvillisuus

Maan laatu vaihtelee eri saroilla ja sarkojen sisällä joen törmältä metsän reunaan. Aikojen kuluessa alueelle muodostui erilaisia eliöyhteisöjä, joissa populaatioiden yksilömäärät olivat pieniä.

Lehtimetsän laidassa on lehtomainen alue, jossa kasvaa tänä päivänäkin kevätesikkoa, kurjenpolvea, rohtoraunioyrttiä, niittynätkelmää.... .

Kuivemmalla alueella sarkojen keskivaiheilla oli kissankelloja, harakankelloja, päivänkakkaroita, pietaryrttejä, sian- ja ojakärsämöitä, hiirenvirnaa, nurmikohokkia, puna-apilaa, niittyleinikkiä, mesimarjaa ojanpientareilla.

Melkein kaikki edellä mainitut lajit ovat hävinneet. Kilpailussa ovat selvinneet kosteammalla paikalla mesiangervo, kuivemmalla maitohorsma, koiranputki, kyntämättömällä alueella kullero ja rantatädyke sekä satunnaisesti puna-ailakki.

Tulvaniityllä on vieläkin ängelmää, rantatädykettä sekä saaressa ja tulvaniityn rannoilla metsäruusua. Ranta-alpi on tulvaniityltä kuitenkin hävinnyt. Lisäksi alueen kullerot ovat saastuneet ruosteeseen.

Kynnösalueilla on valtalajina juolavehnä ja ohdake. Tulvaniityllä mesiangervo. Alueen monimuotoisuus (diversiteetti) on huomattavasti muuttunut. Ei voitane kuitenkaan ajatella, että esim. uhanalaisten lajien määrää käytettäisiin monimuotoisuuden mittarina.

Kasvillisuuden rakenne ja lajien seuraanto näyttää toteutuvan metsän reunassa, metsittyvien sarkojen päissä.

Kynnösalueella alkoi kaikki alusta. Tulvaniityllä taas ei ole tapahtunut juuri mitään, ei myöskään pensoittumista. Jäät vievät pensaat mennessään tietyin välein. Tulvaniitty lienee saavuttanut oman klimaksivaiheensa täysin luonnollista tietä.

Toimenpiteitä alueen säilyttämiseksi ja ennallistamiseksi

Alkuperäisten niittyjen lajirunsaus on pienentynyt jo aikanaan pelloksi ja laitumeksi oton myötä. Kyseisen alueen lajivalikoima muistuttaa pääosiltaan lähinnä nurminiittyä. Maaperä on hikevä ja kuivahko, hietapitoinen. Paras hoitokeino alueella olisi laiduntaminen. Kynnössaroilla äestyksen jälkeinen niitto on tehtävä kaksi kertaa kesässä, jotta lajisto pääsee laajenemaan ja juolavehnän ja eräiden putkikasvien elinvoima vähenee.

Alueella on ollut runsaasti ns. kulttuurikasvilajeja, jotka vaativat maankäsittelytavan, jossa siemen pääsee kosketuksiin paljaan maanpinnan kanssa. Tällaisia ovat laiduntaminen ja vuoroviljely.

Menetelmää voitaneen nimittää puolikulttuuribiotooppien ylläpitämiseksi. Kilpaileva kasvillisuus tulee poistettavaksi. Kulotuksella on sama vaikutus.

Hirvasojan maastossa on myös viljelykarkulaisia sotien ajoilta esim. kevätesikko ja rohtoraunioyrtti. Näistä on huolehdittava, joskaan ne eivät ole suojelun kohde. Ne ovat kuitenkin osa kulttuuria, kuin muistomerkkejä.

Maankäytön vaikutukset

Hirvaalle, johon tutkittava aluekin kuuluu on laadittu osayleiskaava. Lisäksi ko. sarat ja tulvaniitty ovat siirtyneet kunnan ja perikuntien omistukseen.

Maaseudun kaavoituksessa rakennusoikeuden määrä ei saisi olla tärkein tekijä. Suosituksena tulisi olla rakennuslain mukainen hyvän ympäristön luominen. Asiassa tulee nähdä vuosikymmeniä eteenpäin. Ympäristön kehittäminen on siis kuntien vastuulla. Toisaalta yleiskaavan teko luo turvallisuutta alueen väestölle. Kaavan muuttaminen hetken mielijohteesta ei liene mahdollista.

Kauniita näköaloja on asemakaavan laadinnassa suojeltava ja säilytettävä. Maatalousmaan ja kunnan virkistysalueiden tulee täydentää toisiaan. Tämä on mahdollista vain tekemällä alueen luonnosta perusselvitys. Esimerkiksi Hirvasojan rannat voitaisiin varata vaikka luonnonsuojelualueeksi. Näin toteutuisivat kasviston, eläimistön ja maiseman suojelulliset vaatimukset.

Aluetta rakennettaessa muodostuneet sirpalemaiset vihervyöhykkeet eivät voi toimia ekologisina käytävinä.

Pienet alueet eivät kestä kulutusta.

Alueen luonteen säilyttämiseksi tulee Hirvaalla noudattaa luonnonmukaista kaavoitusta. Peltoalueet tulee säilyttää niittyinä, laitumina tai viljelyssä, vaikkapa maapohja olisi rakentamiselle sopivaa.

Lisäksi Hirvasojan rantojen vaihtumavyöhyke sisältää luonnontaloudelle parhaan tuottokykyalueen. Luontaisesti kehittyneisiin metsikön reunoihin on myös muodostunut oma eläin- ja kasviyhteisönsä.

Maatalouden merkitys ja osuus maisemamme esteettisyyden ja viihtyvyyden parantajana on kaikkien osapuolien tunnustettava. Pellon koko, sijoittuminen maastoon ja reunojen rakenne vaikuttavat maisemakuvaan. Metsän ja pellon rajan tulee säilyä pehmeänä. Elinvoimainen maatila on tärkeä osa kaunista maaseutumaisemaa.

Hirvasojan aluetta voidaan myös nimittää perinnemaisemaksi.

Alan asiantuntija voi arvioida eläimistön runsautta ja kasvillisuuden rikkautta. Useimmille meistä on tärkeätä vain maiseman kauneus tai rumuus, sen viihtyisyys tai vastenmielisyys. Kuitenkin juuri näiden tunnepitoisten mielipiteiden perusteella arvostellaan luonnonsuojelun saavutuksia.

Lähteet:


Vuorisalo,T.1992. Ympäristöekologia

Ruuhijärvi,R.,Häyrinen,U.1984. Ympäristönsuojelu 2. Luonnonsuojelu ja luonnonvarat. Kirjayhtymä. Helsinki. 488 s.


Viikatteen, karjan ja tulen luomat perinnemaisemat. 1993. Maaseutukeskusten Liiton julkaisuja 856. Helsinki. 23 s.